torstai 10. maaliskuuta 2016

Forza Barca!

Kausi lähestyy loppuaan ja tällä hetkellä elämme aika ratkaisevia aikoja sarjan voiton kannalta. Käytännössä neljä runkosarjapeliä jäljellä ja jos voitamme niistä kolme, niin voitamme sarjan. Eli ihan hyvältä näyttää. Pisteitä on ropissut henkilökohtaisesti vähän yli piste per peli tahtia, joten sekin osa.alue on kunnossa. Johdamme myöskin Northern Cup kilpailua kolmen pelin jälkeen täysillä pisteillä. Siellä on kolme peliä jäljellä. Englannissa on hieman erikoinen ajatusmaailma playoffien suhteen. Täällä ykkösjuttu on runkosarjan voittaminen. Mikä on tosi kova juttu toki myös muualla, mutta runkosarjassa yleensä haetaan asetelmia playoffeja varten. Täällä välillä tuntuu ettei kukaan oikeen muista edes, että nekin on olemassa ja runkosarjan voitto on se tärkein saavutus. Playoffit ovat täällä sellainen viikonloppu minne pääsee neljä parasta joukkuetta. Siellä sitten pelataan yhdestä poikki systeemillä välierät ja finaali.

 Kävin myöskin tammikuun lopussa Barcelonassa neljän päivän reissulla. Mukaan lähti joukkuekaveri Lee. Matka varattiin tutulla systeemillä keskiyöllä pelin jälkeen ja aamulla lennettiinkin jo Liverpoolista Barcelonaan. Ensimmäinen päivä meni oikeastaan hotellille suunnistaessa. Meidän hotelli osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Se sijaitsi aivan Gaudin suunnitteleman kirkon, Sagrada Familian vieressä. Sagrada Familia on sanoinkuvaamattoman tyylikäs rakennus. Sen rakentaminen aloitettiin 1883 ja suunnitelmien mukaan rakennus valmistuu vuonna 2026. Sagrada Familia on varmaankin Barcelonassa se kaikkein kuuluisin nähtävyys. Ja suosittelen ehdottomasti käydä vilkaisemassa mistä on kysymys.  Kävelimme illalla toisen joukkuekaverin ja hänen tyttöystävänsä hotellille. Matka osoittautui törkeäksi virhe arvioksi ja kävely kestikin puolitoista tuntia. Metrolla olisi siis päässyt hotellilta hotellille noin kymmenessä minuutissa... Kävimme syömässä ja siirryimme siitä Barcelonan yöelämään. 



  
 Heräsimme Tiistaina vasta noin yhden aikoihin. Keräsimme itsemme kasaan ja suunnistimme La Ramblas kadulle. Siellä tapasimme Rjayn ja Jessin ja lähdimme kävelemään Barcelonan Katedraalia kohti. Maksoimme sisäänpääsy maksun ja kiertelimme siellä reilun tunnin verran. Sieltä kävelimme rantaa pitkin Rjayn hotellille ja menimme syömään. Barcelonan rannalla on aivan käsittämätön määrä lenkkeilijöitä. Pää pitää olla koko ajan ylhäällä ettei törmää lukuisiin lenkkeijöihin/pyöräilijöihin. Muutenkin siellä näytti olevan kaikenlainen kuntourheilu kovaa valuuttaa ja kaupungin asukkaiden yleisilme on erittäin sporttinen.



 Keskiviikko oli minulle henkilökohtaisesti matkan pääpäivä. Nimittäin illalla oli tarkoitus suunnata Camp Noulle katsomaan suosikkiseurani FC Barcelonan Copa Del Rey matsia Athletic Bilbaota vastaan!  Suuntasimme heti aamusta rannalle ja vietimme siellä oikeastaan koko päivän. Viiden aikaan otimme metron Camp Nouta kohden ja sinne saavuttuamme ihmettelimme massiivista urheilu-kompleksia oman aikamme. Tällä kertaa ei ollut aikaa stadion kierrokselle, mutta sen tulen varmasti tekemään tulevaisuudessa. Camp Noun vieressä on siis Barcelonan koris-stadion ja jääkiekko-halli missä pelaavat paikalliset pääsarjajoukkueet. Espanjan jääkiekon taso toki on mitä on, mutta aivan varmasti on siistiä pelata Barcelonan brändin väreissä. Kävimme ruokailemassa ennen peliä ja itse peli oli toki aivan huikea kokemus! Lippumme maksoivat 13 euroa ja paikat olivat erinomaiset. Vertailun vuoksi Blackburn Roversin Championshipin pelit maksavat halvimmillaan 18 puntaa... Barcelona voitti 3-1 ja oli hienoa päästä katsomaan omia suosikkipelaajia paikan päällä. Pelin jälkeen menimme nukkumaan ja Torstaina suuntasimme Sagrada Familian kautta takaisin Englantiin. 



  Helmikuussa ei tapahtunut oiken mitään ihmeellistä. Perus treenejä ja pelejä. Kävin viime viikolla taas Espanjassa, mutta siitä reissusta kirjoitan seuraavassa postauksessa.

-Kim Miettinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti