sunnuntai 19. helmikuuta 2017

2016 (ja Tammikuu 2017)

Moikka!

Viimeisimmästä blogipostauksesta on nyt noin vuosi aikaa. Tarkoitus olisi taas alkaa kirjoittamaan aktiivisesti tänne muutaman kerran kuukaudessa. Minun on pitänyt monta kertaa kirjoittaa lisää, mutta aina jostain syystä kirjoittaminen on lykkääntynyt eteenpäin ja nyt on vihdoin aika ryhdistäytyä. 
Blogi jäi vuosi sitten siihen tilanteeseen, että olin käynyt Espanjassa ja olin kirjoittamassa siitä. Tästä tulee varmaankin historian pisin blogipostaus, jos yritän sisällyttää tähän kaikki vuoden 2016 reissut ja tapahtumat (tiivistettynä tietenkin).

Barcelona ja Aragon

Ensimmäisen Barcelona-reissun jälkeen kausi jatkui ja voittoputki piteni. Jossain vaiheessa aika kävi taas sen verran tylsäksi, että lähdin Espanjaan jengikaverini kanssa viiden päivän reissulle. Hän siis ajaa myöskin supermotoa jääkiekon ohessa, ja tämän reissun tarkoitus oli mennä vetämään pieni treenileiri keskelle Espanjaa parempiin keleihin. Reissusta tulikin erittäin hyvä. Meillä oli auto vuokrattuna koko matkan ajan jäätävään 14 euron kokonaishintaan. Lensímme siis Manchesteristä Barcelonaan, otimme auton alle ja ajoimme Aragoniin. Siellä hurahti kolme päivää katsellessa Jordanin ajoa ja lopussa ajoimme Barcelonaan muutamaksi päiväksi rentoutumaan ennen paluuta Blackburniin ja jääkiekon pariin. Barcelonassa kävimme tutustumassa rantaklubeihin Pachassa ja pidimme haukaa! Siellä oli myös F1-testit käynnissä, joita menimme katsomaan. Se oli minun ensimmäinen kokemus paikanpäällä ja kyllähän sitä pitää mennä uudestaan katsomaan johonkin!

 Offroadia Ralli-Cliolla!


 Barcelonan F1.radalla


Roadtrip Aragoniin


Loppukausi

Espanjan reissun jälkeen loppukausi häämöttikin jo edessä. Se menikin täydellisesti yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta. Hävisimme Cup-finaalin omalla kotikentällämme ja siinä olikin sitten ainoa pokaali, joka meiltä jäi voittamatta viime kaudella. Se oli myöskin kauden ainoa kotitappio. Sen jälkeen oli pudotuspelien aika. Englannissa pudotuspelit pelataan yhden viikonlopun aikana, joten välierät ja finaali on molemmat yhdestä poikki. Tästä osin johtuen runkosarja on se isoin asia Englannissa, toki sen voitimme jo aiemmin, joten ainoastaan pudotuspelit olivat jäljellä. Välierän hoidimme hyvällä pelillä kotiin Solway Sharksia vastaan ja finaali Solihull Baronsia vastaan olikin pelkästään meidän näytöstä. Sieltä tuli sitten kauden toinen pokaali kotiin ja kausi oli paketissa. Viivyin Blackburnissa sen jälkeen vielä reilun viikon ja lensin Suomeen Huhtikuun lopussa. Kausi kokonaisuudessaan oli erittäin hyvä, voitimmehan melkein kaiken mahdollisen. Joukkueemme hajosi kauden jälkeen melkein kokonaan, joten jäin kesän alussa ilman joukkuetta, koska en itsekkään halunnut mennä takaisin. 

 Onnistunut sarjan voittokuva!


Playoffien voitto!


Indonesia

Lensin kesäkuun puolessa välissä yllätys yllätys Bangkokiin. Anton oli ottanut reissuun muutaman viikon varaslähdön ja oli mennyt ottamaan tatuointia Pattayalle. Bangkokissa oli tarkoitus viettää kolme päivää ja lentää siitä Balille Indonesiaan. Viimeisenä iltana piti tietenkin vakuutella toisillemme, että voidaan helposti mennä juhlimaan kunhan otetaan vaan rauhassa. Noh, se yö menikin suht all in mentalitentillä ja emme nukkuneet hetkeäkään. Aamulla kauhealla kiireellä lentokentälle vaai huomataksemme, että koko reissukassa jäi hotellin turvalokeroon. Tunti aikaa lentoon ja Bangkokin aamuruuhkat iskee päälle. Ei siinä voinut oikein muute tehdä kun taksilla vaan takaisin hotellille. Sieltä rahat mukaan, taksilla Khao Sanille, josta etsittiin halvin mahdollinen majatalo ja ostimme lennot seuraavalle päivälle. Otimme siinä sellaiset 170 euroa tappiota per henkilö. Klassinen reissun alku, missä on pakko vähän mokailla. Selvisimme kuitenkin Balille seuraavana päivänä. Tutustuttiin lentokentällä kolmeen saksalaiseen poikaan, jotka olivat olleet aiemmin Balilla. Heidän kanssaan ahtauduttiin taksiin ja otettiin suunnaksi Kuta Beach. Kuta Beach on Balin ehdoton turistien ykköspaikka. Ja jos Balilta haluaa etsiä bileitä, niin Kutalta niitä löytyy. Kuta Beachille mentiin lähinnä sen takia, että siellä on helppoa alottaa surffaaminen. Ranta on täynnä surffilaudan vuokraajia. Ensimmäisenä aamuna menimme kysymään lautoja vuokraan ja neuvottelimme tunnin oppitunnit siihen samaan nippuun. Opettelimme alkeet siinä tunnin aikana, ja sen jälkeen pääsimme kokeilemaan itsenäisesti surffaamista. Viihdyimme Kutalla loppujen lopuksi kolme viikkoa. Se aika meni käytännössä päivittäin surffatessa. Lopussa alkoi jo näkyä vähän parempia suorituksia muutaman viikon rämpimisen jälkeen. Kuta Beachista vielä sen verran, että se taitaa olla Australialaisten Kanarian saaret. Jos jostain haluaa löytää ausseja heilumassa känni- ja valitettavasti myös huumepäissään ympäri seiniä, niin suunnaksi kannattaa ehdottomasti ottaa Bali ja Kuta Beach. Kutalla olemisen aikana ehdimme kuitenkin myös ajella skoottereilla ympäri saarta. Hienoin paikka missä kävimme oli ehdottomasti Uluwatu. Aikaa meni myös kiitettävä määrä yöelämässä. 
    Sen jälkeen oli aika suunnata Lombokin saarelle. Lombok sijaitsee siis Balin vieressä, ja on todella hiljainen verrattuna Baliin. Näistä kahdesta saaresta Lombok oli ehdottomasti omasta mielestäni parempi. Sielläkin vietimme kolmisen viikkoa. Saarelle mentäessä oli yksi suuri ajatus kiivetä siellä olevan tulivuoren Mount Rinjanin huipulle. Lombokilla olimme ensin viikon Senggigin rannalla. Paikka on erittäin hiljainen, mutta se oli meille täydellinen sijaintinsa takia. Sen ympärillä on lukuisia hienoja vesiputouksia sun muita näkemisen arvoisia paikkoja mihin ajelimme skoottereilla päivittäin. Kolmantena päivänä olimme juuri olleet katsomassa Lombokin Grand Canyonia, jonka jälkeen matkamme jatkui vesiputouksille. Ajoin vähän ennen putouksia kolarin talosta juosseen lapsen kanssa. Hänelle ei onneksi käynyt mitään ja itsekin selvisin pelkillä asfalttinaarmuilla. Itse asiassa kuvat vammoistani ovat aika karun näköisiä, mutta eivät onneksi vastaa totuutta. Seuraavat päivät olivat kuitenkin aika kivuliaita rupien kuivuessa. Antonilla oli myös selkä kipeänä, joten päädyimme makaamaan hostellissamme muutaman päivän ajaksi ilmastoituun huoneeseen. Liikuimme ainoastaan Mataramiin (Lombokin pääkaupunki) pidentämään viisumeja. Senggigin jälkeen menimme noin viikoksi Lombokin Kuta Beachille. Sielläkin vuokrasimme skootterit ja ajelimme ympäriinsä eri rannoilla. Rakastuin Lombokin leppoisaan ilmapiiriin. Siellä tuntui, että kellään ei ole kiire mihinkään. Löysimme myös Antonin kanssa muutaman tyhjän paratiisirannan. Se on huikeas tunne, kun ranta jatkuu silmänkantamattomiin, etkä nää ketään muuta koko rannalla. Kutan jälkeen oli aika lähteä valloittamaan Mount Rinjania. Ostimme kolmen päivän vaelluksen vuorelle. Rinjani oli ehdottomasti koko kesän kohokohta! Se myös sytytti kipinän allekirjoittaneen sisällä vuoria kohtaan. Huipulle kiipeäminen kahden raskaan päivän jälkeen oli unohtumaton kokemus, ja näköala huipulta oli sanoinkuvaamaton. Teen Rinjanin reissusta oman postauksen vähän myöhemmin, jossa selitän tarkemmin kolmen päivän sisällön. Rinjanin jälkeen menimme muutaman päivän ajaksi Lombokin edustalla olevalle Gili Trawangan saarelle. En oikein nauttinut siellä olosta. Monet olivat hehkuttaneet meille sitä huikeaksi biletys-saareksi. Omasta mielestäni saari oli tylsä ja ylihintainen. Tulin viimeisenä yönä ennen paluuta Balille kipeäksi, ja seuraavan päivän lauttamatka oli eräänlainen kärsimysnäytelmä. Delhi belly iski niin pahasti, että olin koko kolmen tunnin lauttamatkan eräänlaisessa kylmän hien, vatsakramppien, horroksen ja pahan olon välimaastossa. Makasin omalla penkkirivilläni ja ilmeisesti en edes tajunnut, että lautta oli aikamoisessa myrskyssä ja se jopa joutui pysähtymään keskelle merta liian korkeiden aaltojen takia. Näin Anton siis kertoi minulle kun saavuimme Balille.
    Balilla vietimme muutaman päivän ja lensimme Bangkokiin. Anton muutti sinne opiskelemaan ja hänellä oli siellä kämppä valmiina. Kävin myös ensimmäistä ja viimeistä kertaa Pattayalla! Meillä oli hostelli siellä kolmeksi yöksi, mutta ensimmäisen illan jälkeen päätimme lähteä pois, koska siellä ei ole oikeastaan mitään nähtävää. Vajaan viikon Bangkokissa hengailun jälkeen oli aika lentää takaisin Suomeen. 

 Helsingin lentokentällä sleeping podeissa


 Uluwatu temppeliä katsastamassa




Lombokin ''Grand Canyon''


 Lombok oli täynnä vesiputouksia suoraan tauluista!


Tänne piti ajaa keskellä viidakkoa puolisen tuntia ennen kuin päätyi tälle paratiisirannalle

Hockey tour Sweden and Finland

Suomeen palattuani lähdin aika nopeasti pelaamaan kahden viikon mittaista kiertuetta Yhdysvalloista tulleen sopimuksettomien pelaajien joukkueen kanssa. Pelasimme viikon Tukholman alueella, ja viikon Turun ympäristössä eri joukkueita vastaan. Kiertue oli hyvää valmistautumista kautta varten.

 Island of Gotland

Braveheart

Tälle kaudelle siirryin siis rajan toiselle puolelle Solway Sharksiin. Asun siis tällä hetkellä Skotlannissa. Joukkue pelaa samassa sarjassa Blackburnin kanssa. Kausi on mennyt tosi hyvin itseltäni ja myös joukkueelta. Johdamme sarjaa ja olemme kahden voiton päässä pokaalista. Pelejä on jäljellä seitsemän. Voitimme myös muutama viikko sitten Cupin, joten tältä kaudelta on tarkoituksena pistää yksi pokaali paremmaksi ja voittaa tripla. Muutto oli onnistunut, koska Blackburnilla on mennyt tällä kaudella aika heikosti. Lähes kaikki pelaajat lähtivät viime kauden jälkeen, joten se oli odotettavissa.


Fuengirola ja Edinburgh

Kävin Lokakuun puolen välin tienoilla moikkaamassa Jesseä ja Rikua Fuengirolassa. He opiskelevat siellä urheiluhierojiksi, joten mikäs sen parempaa kuin päästä suoraan lennon jälkeen hierontapöytään yli tunnin ajaksi. Olin siellä pitkän viikonlopun verran ja se aika meni pääosin juhliessa. Fuengirola on kyllä aikamoinen suomalaisten majapaikka. Tiesin, että siellä on paljon suomalaisia, mutta en osannut odottaa sellaista kansoitusta Espanjassa. Siellä voi siis rehellisesti elää ilman mitään muuta kielitaitoa ilman huolen häivää. Kaikki mahdolliset palvelut saa siis suomeksi. Fuengirolan jälkeen olin vielä muutaman päivän Edinburghissa. Tällä kertaa majoitun parhaassa hostellissa aivan linnan vieressä. Kävin tällä kertaa linnan sisällä ja se on kyllä aika maaginen paikka. Kävin myös hostellin asukkaiden kanssa pubi kierroksella. 

Näkymä Edinburghin linnan yhdestä lukuisista tykki aukoista!

Joulu- ja Tammikuu 2017

Jouluksi siunaantui pitkä, lähes kolmen viikon tauko, joten vietin sen koko ajan Suomessa. Oli kiva päästä kunnolla rauhoittumaan kotiin vähän pidemmäksi aikaa. Lensin takaisin Skotlantiin Tammikuun alussa. Ja täällä on pelit sujuneet edelleenkin hyvin. Koko Tammikuun olen miettinyt tätä blogia ja vihdoin sain siis jotain aikaiseksi! Kesällä on taas suuria suunnitelmia tiedossa, joista kirjoitan myöhemmin lisää. 

Skotlanti vastaan Englanti, Suomi vastaan Slovakia!

2016

Vuosi 2016 oli siis taas kerran reissaamista paikasta toiseen. tällä kertaa tämä teksti tulee hieman myöhässä, mutta eipä se haittaa mitään. 

Maat joissa kävin: Suomi, Ruotsi, Viro, Saksa, Englanti, Skotlanti, Indonesia, Espanja, Wales, Hong Kong ja Thaimaa.
Lennoilla: Päiviä
Bussissa: Viikkoja
Matkassa: Kymmenen kuukautta!
Olipa taas unohtumaton vuosi!

2017 

Tänä vuonna on tarkoitus suunnata vuorille! Kuten jo aiemmin kirjoitin, Matka Mount Rinjanin huipulle synnytti kipinän, joten pakkohan sitä on alkaa toteuttamaan! Matkat on suunnitteilla jo ainakin Norjaan, Tansaniaan ja Venäjälle! En malta odottaa kesän tuloa. Kausi loppuu kahden kuukauden päästä, jonka jälkeen menen näillä näkymin Suomeen ja siitä eteenpäin saa nähdä mitä tapahtuu.

-Kim Miettinen